Radioteatteri esittää: Lu Yun Teekirja

photo: Jyrki Valkama / Yle Kuvapalvelu (kuvassa Lotta Lindroos ja Konsta Mäkelä)

photo: Jyrki Valkama / Yle Kuvapalvelu (kuvassa Lotta Lindroos ja Konsta Mäkelä)

YLE radio 1 Ma 3.4. klo 19:03
YLE radio 1 Ma 17.4. klo 19:03
kuunneltavissa myös Yle Areenassa 3.4.-2.5.2017

Lue kuunnelmaa käsittelevä blogi-teksti ”Mikä palvelisi paremmin tiellä kohti ikuista elämää kuin tee” Yle Draaman sivuilta.

Tunnet kuinka paljaat jalkasi työntyvät muinaiskiinalaiseen saveen ja haistat hienoimpien teelaatujen eleganssin, niin kouriintuntuva aistimatka on Janne Saarakkalan käsikirjoittama ja ohjaama Lu Yun Teekirja. Kuunnelmassa teen pyhimys Lu Yu vie sinut Tang-dynastian Kiinaan. Saat kävellä hänen jalanjäljissään, tuntea ihollasi tuulet ja draamat, haistaa ja maistaa, sekä tutustua Kiinan 700-lukulaisen älymystön edustajiin, jotka rakastivat runoutta, vuoria, viiniä, hyvää seuraa ja tietenkin teetä.

Lu Yu oli alkujaan vanhempiensa hylkäämä orpo poika, mutta hänellä oli makua. Merkittävien suojelijoiden ansiosta hänelle kehittyi niin pilkuntarkka vainu teelle, että sen ansiosta hän kohosi sosiaalisessa hierarkiassa vaikka oli luonteeltaan ujo ja syrjäänvetäytyvä. Lu Yun elämäntyö oli kirjoittaa ensimmäinen kattava ohjekirja teen kasvattamisesta, valmistamisesta ja nauttimisesta. Sen ansiosta Kiinan keisari nimitti hänet teen pyhimykseksi. Mutta Lu Yu ei ottanut nimitystä vastaan. Miksi? Sen kertoo Lu Yun Teekirja, jonka hahmot pohjautuvat dokumentoituihin historiallisiin henkilöihin. Aistielämyksen lisäksi saat vinkkejä siihen miten valmistaa ja nauttia teetä 700-luvun hipsteri-tyyliin.

Käsikirjoitus ja ohjaus: Janne Saarakkala
Äänisuunnittelu: Tiina Luoma
Rooleissa: Konsta Mäkelä, Lotta Lindroos, Jukka Ruotsalainen, Jouko Klemettilä, Juho Milonoff, Lassi Alhorinne ja Janne Saarakkala
tuottaja: Soila Valkama
tuotanto: Radioteatteri, Yle Draama, YLE

English readers, please read the previous post.

photo: Anne Hämäläinen / Yle Kuvapalvelu (kuvassa Konsta Makela)

photo: Anne Hämäläinen / Yle Kuvapalvelu (kuvassa Konsta Mäkelä)

Leave a Comment