Puhe Helsingin Kirjamessuilla 25.10.2025
In English below
Pidin launtaina 25.10.2025 Helsingin Kirjamessuilla puheen Suomen Kirjailijaliiton järjestämässä tilaisuudessa Olisin halunnut sanoa… Kirjailijoiden pitämättömät palkintopuheet. Tilaisuuden juonsi ja ohjasi Alexandra Salmela. Muut puhujat olivat Laura Gustafsson, Tommi Kinnunen ja Jani Nieminen. Alta löytyvä puheeni oli kuvitteellinen kirjallisuuden Nobel-palkintopuhe ajatuksella, että saisin palkinnon parhaillaan työn alla olevan romaanin julkaisun jälkeen.
PÖYTÄLAATIKOSSA ODOTTAVA NOBEL-PALKINTOPUHE
Teidän majesteettinne
Teidän kuninkaalliset korkeutenne
Ylhäisyydet, muut Nobel palkinnon saajat, hyvät ihmiset
Vasta kolme suomen kielistä romaania julkaisseena, joita ei ole käännetty millekään toiselle kielelle, olen järkyttynyt tästä kunniasta ja saamastani kansainvälisestä huomiosta.
Olen kipeän tietoinen siitä, että kirjallisen, sivistyneen maailman painavat katseet kohdistuvat nyt minuun. Haluaisin sanoa jotain viiltävää sen maailman kapenevasta tilasta, haluaisin puolustaa sitä, haluaisin terävillä sanoilla tunkeutua siihen maailmaan, joka nyt hallitsee ja valtaa tilaa.
Mikä hallitsee? Välinpitämättömyys, mm. historiattomuus. Kilpailu elintilasta, huomiosta, omasta edusta—väkivalloin, jos ei muu auta.
Mitä sanoa? Mitä sanat voisivat tehdä?
Kuten viimeisimmässä, spekulatiivista fiktiota edustavassa romaanissani kirjoitan, se mitä sanat tulkitsevat—tunteet, halut, mielikuvat, mielleyhtymät—minä, jota sanoilla ja edellä mainituilla mielen osa-alueilla alituisesti rakennetaan, on ongelma. Minän ylläpito tuottaa sivistystä mutta myös väkivaltaa, oikea käsi ei tiedä mitä vasen tekee. Se ei lisää empatiaa.
Tästä on puhuttu niin kauan kuin ihminen on puhunut, kirjoittanut, lukenut.
Olemme silti kykenemättömiä muuttumaan.
Minulle se on massiivinen pettymys, joka sekään ei muuta mitään. Ei myöskään vaikeneminen, sillä sisäinen höpinä jatkuu vaikka lakkaisin puhumasta, kirjoittamasta. Ja niin se jatkuu teidänkin päissänne, 95 prosenttia siitä on kuraa. Ja se on ihan ok, teidän majesteettinne, mutta jos sanat voisivat meitä radikaalisti muuttaa, ne olisivat jo tehneet sen.
En kiistä sanojen suggestiivista voimaa. En väitä, etteikö kirjoittaminen ja lukeminen tuottaisi tunteita, oivalluksia ja suunnatonta helpotusta. Ne toimivat kuin seksi, meditaatio, rakkaus, päihdyttävät aineet ja miljoonan euron palkinto.
Mutta kuinka päästä umpikujasta, jos on aina oltu umpikujassa?
Olen sanaton
ja silti kirjoitin, puhun
Janne Saarakkala, 2025